Valitse itsellesi sopivin E-Skootteri

Mitä kannattaa huomioida sähköpotkulautaa hankkiessa

Sähköpotkulauta on kätevä tapa liikkua esimerkiksi töihin tai kouluun. Lisäksi se on hauskaa ja huomattavasti edullisempaa ja ekologisempaa kuin esimerkiksi kaupunkiautoilu.

Ennen sähköpotkulaudan valintaa pohdi, millaisia matkoja sillä on tarkoitus tehdä ja kuka sitä käyttää. Keskeisiä eroja sähköpotkulaudan valinnassa ovat paino, toimintamatka, teho ja huippunopeus.

sopivan sähköpotkulaudan valinta

Toimintamatka

Sähköpotkulautojen toimintamatkat yhdellä latauksella vaihtelevat paljon mallista riippuen. Tyypillisesti toimintamatka pienemmissä skuuteissa on 25-40 km ja isommissa malleissa 50-100km. Jos sähköpotkulautaa haluaa käyttää päivittäiseen liikkumiseen esim. työmatkoille, kannattaa valita malli jossa toimintasäde on vähintään 50 km yhdellä latauksella. Näin ei tarvitse jatkuvasti miettiä akun riittävyyttä.

Paino

Lähes kaikki nykyaikaiset litiumakuilla varustetut potkulaudat ovat suhteellisen kevyitä ja niiden kuljettaminen esim. julkisissa kulkuvälineissä on helppoa. Kuitenkin osa suuritehoisista sähköpotkulaudoista painaa jo niin paljon, että niitä ei käytännössä voi kuljettaa muutoin kun ajamalla, joten huomioi tämä skuuttia valittaessa.

Moottorin teho

Lainsäädännön mukaan sähköpotkulaudan moottorin nimellisteho saa yleisillä teillä liikkuessa olla enintään 1000W ja suurin sallittu maksiminopeus 25 km/h. Yleensä tämän vauhdin saavuttamiseksi riittää 500-1000W tehoinen skuutti. Hieman painavammat ja kiireisemmät voivat hankkia tehokkaamman mallin, jotta kiihtyvyys on riittävää eikä vauhti pääse hyytymään jyrkemmissäkään ylämäissä.

Varaosien saatavuus

Sähköpotkulauta on mekaaninen laite ja tarvitsee säännöllistä huoltoa. Ajon tärinästä löystyvät osat tarvitsevat kiristystä, sekä jarrut ja renkaat kuluvat. Kuluvien osien saatavuus kannattaa ottaa huomioon ja meiltä saatkin varaosat myös jatkossa kaikkiin myymiimme malleihin.

Sähköisiä kevyitä liikkumisvälineitä koskeva laki

Sähköllä kulkevia kevyitä liikkumisvälineitä koskeva laki on päivitetty vuoden 2016 alussa, jolloin sähköpotkulaudat tulivat sallituiksi yleisille teille. Sähköpotkulaudat kuuluvat kevyiden sähköajoneuvojen luokkaan ja niiden korkein sallittu nopeus on 25 km/h.

Laki pähkinänkuoressa:

Sähköpotkulaudat rinnastetaan polkupyöriin ja niillä ajetaan pääsääntöisesti pyörätiellä, tien pientareilla ja kaduilla enintään 25 km/h nopeudella. Moottorin max. nimellisteho saa olla 1000w. Kypärän käyttö ei ole pakollista, mutta sen käyttö on suositeltavaa. Sähköpotkulaudassa pitää olla ajovalo edessä, heijastin takana, äänimerkinantolaite ja heijastimet. Ajovalon ei tarvitse olla skuuttiin kiinteästi asennettuna, otsalamppu kuljettajalla riittää. Sähköpotkulaudan ajamiselle ei ole asetettu ikärajaa eikä niille tarvitse ottaa (eikä saa) liikennevakuutusta. Sähköpotkulaudassa ei saa olla istuinta, jos se ei ole tarkoitettu maastokäyttöön ja käytettäväksi päällystämättömillä teillä tai tarkoitettu yksinomaan liikuntarajoitteisten käyttöön.

Lisätietoja Traficom sivuilta.

Aja varovasti ja nauti menosta!